Kun ajatukset ovat jalkoja nopeammat

Kellot siirrettiin kesäaikaan ja viikonlopun pikkutunneille valvominen verotti maanantaista oloa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan edes kahvi ei vienyt väsymystäni, joka selittää sen, että minulla on aikaa kirjoittaa vihdoin blogiin. Tänään poikkeuksellisesti vietän koti-iltaa loskaisen takatalven tuoman masennuksen takia.

Elämäni on ollut koko alkuvuoden kiireistä, tai jos ollaan rehellisiä, niin koko opiskeluajan. En ole ehtinyt pysähtyä hetkeksi miettimään juuri mitään. Tajusin myös, etten ole pitänyt oikein ystäviinikään yhteyttä, keitä nään muutenkin harvemmin. Katsoin kalenterini tämän viikon aukeamaa ja mietin, mihin väliin sijoitan kuntosalin tai edes riittävät yöunet. Puhumattakaan mistään netflixin katselusta, joka olisi kiva bonus jatkuvan ajattelun vastapainoksi. Koulussani on käynnissä harjoittelu, joka vie aikaa myös koulun ulkopuolelta ja uusi työ omia haasteitaan. Myös pitkä bussimatka lyhentää päivän pituutta, koska aikaa joutuu järjestämään matkoihin ja riittäville unille.

Bussimatkoilla kouluun tai töihin, joka on muuten yleensä 25 km, heitän musiikit korville ja tuijotan ikkunasta ulos. Heitän mieleni vapaalle ja huomaan ensimmäisenä alkavani suunnitella elämääni. "Ensiviikolla oli yksi vapaa ilta töiden ja koulun jälkeen, enkä mee ees aikaisin kouluun, pitäisikö sillon kenties nähdä ystävää keskustassa... Vai pitäisinkö siivousillan, joka kuitenkin on ensiviikolla edessä?" 

Sellainen mie oon, elän tänään jo huomista päivää, kaikki narut käsissä. Välillä jatkuva suunnitteleminen, aikataulujen sovitteleminen töiden ja ystävien välillä, tuo paineita, sillä haluan kaiken menevän mahdollisimman helposti. Vaikka stressaankin helposti, uskon pohjimmissani kaiken järjestyvän, joka tekee minusta rennomman. Okei myönnän, että pyrin monesti täydellisyyteen ja kontrolloin jatkuvasti elämääni, mutta ilman sitä piirrettä, olisin elämässäni kusessa. Usein suunnittelen myös plan B:n, jolla vältän pettymisen ja pystyn taas tekemään jotain mielekästä kiireisessä elämässäni.

Osaan käyttää jokaisen ylimääräisen puolituntisen johonkin tärkeään.  Saatoin joskus huomata ärsyyntyväni, jos näin vaikka poikaystävän heittäytyvän sohvalle, vaikka miljoona hommaa saisi pienellä vaivalla tehtyä alta pois. Tuntui, että laiskuus vie kokonaan hyvän mielen palkinnon. Ja hyvä mieli tuntuu nykyään olevan monelle kultaakin arvokkaampi asia. Mutta nykyisin hyväksyn sen, että vain voin varmasti tietää, mikä minulle itselleni tuo hyvän fiiliksen. Ei kaikkia kiinnosta, onko sohvapöytä tavaroista ja pölyistä jatkuvasti siivottu, tiskinurkka tyhjä, tai peti pedattu. Mutta minulle se on tärkeää. 

On tilanteita, kun tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja voin olla ylpeä, että edes joka aamu jaksan pedata sen hemmetin sängyn. Ja siivota ne vaatteet lattialta.

Myös se, että pyrin onnellisuuteen, on vastoinkäymisten kautta opettanut paljon. Suunnitelmallisuus tuo paljon pettymyksiä, jotka kuuluvat monien muiden negatiivisten tunteiden kanssa elämään. Pettyminen voi viestittää, että asia oli minulle tärkeä, tai olin luottanut liikaa suunnitelmaani. Itseensä luottaminen on tärkeää, mutta se ei riitä, kun suunnitelmissa on muista riippuvia tekijöitä. 

Koko viime viikko on hyvä esimerkki suunnitelmien kariutumisesta. Lähes kaikki suunnitelmat vapaa-ajalleni peruuntuivat muiden toimesta, paitsi viikonloppuna järjestetty Hupellusmiitti. Silloin lähdin pitkästä aikaa viihteelle Helsingissä. Koska koko viikko oli ollut yhtä hemmettiä, nautin lauantaista senkin edestä. Pakko myöntää, että olin ansainnut ne suunnitelmien kariutumiset, sillä ilman niitä olisin saattanut väsyksissäni vaikka skipata koko lauantai-illan ja jättänyt samalla kivan illan väliin. Sainpahan muutaman extratunnin aikaa elämässäni rauhoittumiseen ja pitkälle suihkuhetkelle, kelpaa!

Kontrollifriikin hyvä muistisääntö suunnitelmien kaatumisessa on 1) luoda pirun hyvä backplan, joka korvaa ensimmäisen tai 2) laskea kymmeneen, purkaa olo urheiluun 3) hyväksyä tilanne ja miettiä sitten vaikka sitä parempaa huomista tai paras, eli 4) hyväksyä, että ei pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen ja olla oikeastaan ajattelematta mitään. Avata se netflix ja lopettaa turha murehtiminen! 

Music, Rhythm, Move

Aloitin viime viikolla valinnaisen kurssin, johon tykästyin heti. Sain tehtäväksi kirjoittaa, mitä nämä kolme asiaa merkitsee minulle ja miten ne näyttäytyvät elämässäni. Ei mennyt pitkää, kun sain asiat mielestäni tekstin muotoon.

Olen pienestä pitäen ollut musikaalisen esiintymisen ystävä ja muistan, kun siskoni kanssa rakensimme esiintymislavan katsomoineen vilteistä perheellemme pihalle. Siskoni rakasti laulamista ja minä puolestani tanssimista ja näyttelemistä. Olimme noin 7-vuotiaita, kun suunnittelimme ja harjoittelimme esiintymistä 5-6 henkiselle yleisölle.

Tanssiharrastuksen aloitin alakouluikäisenä, kun jaksoin jo polkea yksin pitemmän matkan tanssiharkkoihin. Pianoa soitin 6-12 vuotiaana, jonka seurauksena aina musiikkia kuullessani auton radiosta leikin soittavani pianoa käyttäen reisiäni pianona. Teen sitä joskus edelleen, kun kuulen tarttuvan biisin.

Alakoulussa olin liikuntaluokalla ja teimme videon, johon teimme tanssikoreografian Whamin last christmasin tahtiin. Esitimme sen myöhemmin koulun joulujuhlassa ja halusin olla eturivissä ja keskellä. Kun kyseessä oli tanssi, halusin olla keskipisteenä. Ehkä tämän innoittamana myös voin selittää itselleni sen, miksi halusin keksiä koulun conwiin, eli bileisiin, tanssiesityksen, jonka esitimme koko koululle. Saimme jopa savukoneet mukaan esitykseen! Se oli lapsuuteni huippuhetki, sillä olin itse valinnut kappaleen ja tehnyt siihen tanssin, jonka opetin muille. Musiikki, rytmi ja liike merkitsi minulle taitoa, josta pystyin olemaan ylpeä.

11-vuotiaana tutustuin poikaan, joka omisti rummut. Hän opetti minua useita kertoja soittamaan rummuilla, jopa niin hyvin, että musiikinopettaja antoi minulle yläkoulussa 10 rumpukokeesta. Pysyn helposti rytmissä, eikä musiikissa ollut ongelmaa pysyä mukana. Niin soittaessa tai liikkuessa, vaikka uutta olisikin. Yläkoulussa valitsin musiikin ja liikunnan valinnaisiksi, sillä molemmat olivat lähellä sydäntäni. Olen aina ollut luova ihminen, jonka toteuttamisesta saan itselleni mahtavan fiiliksen.

Yläkoululaisena pelasin lentopalloa samaan aikaan, kun harrastin nykytanssia. Tanssi oli aikaa, jossa sai ajatukset muualle ja keskittyä itseensä. Tanssiessa oli parasta antaa mennä, sillä siinä koko vartalolla yhtyi musiikkiin. Itsetuntoni kasvoi tanssin avulla hurjasti. Kotona omalla ajallani keksin koreografeja, aivan kuten lapsena. Kukaan ei vain ikinä nähneet tanssimistani. Valitsin usein lempikappaleeni ja käsittelin tunteeni tanssimalla. Jos olin suuttunut, turhautunut, masentunut, tanssin aina negatiiviset tunteet pois. 

Olen hyvin positiivinen ja energinen ihminen, joten joka ainoan kerran, kun tunnen surullisia tunteita, haluan tanssia tai jumpata. Saan rytmisestä liikkeestä energiaa. Rakastan haastavia koreografeja, joiden oppimisen jälkeen oloni on energinen ja voimakkaampi. Yläkouluaika oli myös henkilökohtaisesti minulle rankkaa, koska koin rankkoja hetkiä. Muutin 6-vuotiaana Helsingistä Imatralle, joka toi omia haasteita sopeutumiseen. Perheasiani menivät uusiksi. Käsittelin tunteeni liikkumisen kautta.

Harrastin 15-vuotiaana myös teatteria, jossa keksimme pienesitykset jokaisen harjoituksen päätteeksi. Harkat kestivät tunteja, jonka alussa tanssimme lämmittelyksi, leikimme ja teimme improja. Käytimme paljon musiikkia fiiliksen luomiseksi ja oman kehon muuttamiseksi instrumentiksi.

Muutin pois kotoa, kun olin täyttämässä vasta 16 vuotta. Kiinnostuin taidelukiosta Savonlinnassa, jossa pääsisin hyödyntämään luovuuttani. Lukion alettua tajusin, että oli olemassa oopperamusiikki-linja, mutta en halunnut vaihtaa kuvataidepuolelta enää sinne. Tanssiakaan en osannut lähteä Savonlinnassa harrastamaan, mutta kävin muutaman kerran viikossa zumbaamassa. Syksyn pimenevinä päivinä ja ylioppilaskokeisiin lukiessa oli parasta välillä mennä tunnille ja tanssia itselleen energisempi olo. Vaikka sadepilvet taivaalla möllöttivät, en kiinnittänyt niihin tunnin jälkeen huomiota.

Wanhojen tansseissa pääsin hyödyntämään jälleen esiintymisinnokkuuttani. Yhdessä ystäväni kanssa suunnittelimme lopputanssin, jonka vedämme yleisölle. Niimpä kehitimme yhden kappaleen pituisen esityksen, jonka opetimme ensin ryhmällemme wanhoissa tanssimme eturivissä kavereiden tueksi.

Musiikki, liikkuminen ja rytmi yhdessä ovat mielestäni ihmiselle tärkeitä asioita. Niiden avulla itsensä ilmaiseminen ja arjesta selviytyminen ovat helpompaa. Myös kaltaisiaan ihmisiä voi löytää musiikin ja liikkeen avulla. Muutama hyvä ystäväni on tutustunut minuun yhteisen tekemisen kautta ja samojen innostuksien kautta. Minusta on ihanaa nähdä, kun joku voi antautua musiikille ja liikkua, kuin ketään ei näkisi. Rytmi on asia, jolla voi ilmaista eri nopeudella olotilasta ja siitä eroon pääsemisestä. Nopealla rytmillä saa energiaa ja ikävät asiat pois, hitaalla levollisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Musiikilla saa kuuloaistin aktivoitumaan niin, että se torjuu muita aisteja, jotka aistivat jotain negatiivista. Liikkuminen on parasta ilmaisutapaa. Sillä voi sanattomasti puhua.

Halusin liikunnanohjaajaksi, mutta uskoin liikaa mitä muut sanoivat työttömyydestä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että omia vaistojaan ja halujaan kannattaa kuunnella. Haluan edelleen tämän koulun jälkeen opiskella liikunnanohjaajan koulutuksen. Olen miettinyt vaihtoehtona jotain ryhmäliikunnanohjaajan kurssia, mistä pääsee kuntosalille suoraan ohjaamaan, tai sitten ammattiopistotasoisen. Halusin pitkään myös fysioterapeutiksi, jonka työssä voisin ohjata jumppia ja vetää ryhmiä, mutta pääsin jalkaterapeutiksi. Voisin yhdistää hyvin ammattini, tai tehdä kahta työtä. Kaksi läheistä ystävääni opiskelee nyt liikunnanohjaajaksi ja olen huomannut, kuinka iloinen heidän puolestaan olen, kun opiskelevat sellaista alaa. Olen myös huomannut, miten kaihoisaksi se oloni saa, sillä haluaisin heidän paikalleen. Vuosi sitten hain metropolian ryhmäliikuntakoulutukseen, mutta sain samana kuukautena töitä ja arkeni oli liian kiireistä, jonka takia jouduin jättämään koulutuksen pois. Jos sama koulutus alkaa syksyllä taas, aion osallistua!

I want to achieve my goals