 |
| throwback last weekend |
Syyslomaa odotettiinkin. Sovittiin Inkan ja Nooran kanssa minun Savonlinnaan tulosta, enkä malttanut odottaa lähtöpäivän koittamista. Mikä ikävä näitä naisia olikaan ollut, kun olimme viimeeksi elokuun lopulla nähneet! Tai ylipäätään pienenmmän kaupungin meininkiä.
Kimppayövyimme Nooran yksiössä sohvilla ja vietimme kaiken ajan yhdessä. Lomaan kuului niin juorujen päivittelyä, rentoutumista television ääressä herkkujen kera, lauantainen runsas brunssi, käppäilyä, kahvittelua, jääkiekkomatsia sekä vähän vihreää boolia. Palasin tällä viikolla Savonlinnan reissulta, ja tein pienen katsauksen itseeni.
 |
| girls out Savonlinna |
 |
| Girl's night, saturday brunch, first snow, bowling and best friends |
Taas jotain mistä ottaa opiksi.
Päädyt tilanteeseen, jossa joudut valitsemaan kahden vaikean päätöksen väliltä ja sanot kyllä, vaikka mielesi haluaisi vastata ei. Et usko olevasi vielä valmis vastaamaan myöntäväsi, mutta sinun on pakko, sillä olet saattanut itsesi asemaan, jossa vastaus ei on lähes mahdoton.
Käytännössä päädyt tilanteeseen, jossa hermosi ovat äärimmäisen koetuksella, sillä suurin osa ajasta on yhtä tukan repimistä päästä. Pienet arvostetut hetket saavat itsesi vielä jaksamaan. Lopulta tajuat sen olevan mahdotonta ja päätät luovuttaa. Vannot, että tästä opitaan, etkä anna saman toistua. Kuulostaako tutulta?
Kuinka ollakkaan, jo vuoden päästä löydät itsesi samantapaisesta elämäntilanteesta jälleen miettimässä, mihin tässä ollaan tultu. Yrität kyllä uskotella, että kokeillaan nyt eikä tässä mitään sen vakavempaa tilannetta pääse syntymään, mutta kahden vuoden jälkeen mietit, mikset voinut heti alussa vain pysyä tiukkana ja lopettaa leikkiä kesken. Se ken leikkiin ryhtyy, sen myös kestäkööt. Ja kestihän se; kaksi vuotta harvinaisen kuoppaisessa hiekkalaatikossa. Tule hyvä kakku?
No ei tullut taaskaan hyvä kakku, johan sitä kerran ajateltiin, että nyt saa riittää. Elämä oli yhtä hullunmyllyä ja anteeksipyytelyjen tulvaa lahjojen ympäröimänä. Mutta kun haluan tekoja, enkä sanoja. "Kyllä kaikki vielä muuttuu ja lupaan muuttaa itseni." Fraasi tuli jo korvista ulos. En uskonut ja tiesin etten tule uskomaan, mutta olin jumissa elämäntilanteessani. Onneksi kypsyin totaalisesti kaikkeen ja sain mahdollisuuden muuttaa asioita. Päätin toimia. Minä aion lähteä ja jättää kaiken taakseni.
Ainakin melkein. Lähdin kyllä ja mitä positiivisia yllätyksiä matkalleni sattuikin. Silti mielenkiinnosta kurkkasin taaksepäin, millaista elämäni voisi olla. Mutta turhaan, mitään taaksejätetystä ei kannata säilyttää, ellei sitä oikeasti halua tulevaisuudessaan olevan. Ei edes leikillä. Se mikä taakse jää, on sille jokin syy.
Fiksumpana virheen kerran toistaneena uskon, että ihmisen täytyy oppia virheistään,.. joskin ikävä kyllä kantapään kautta.
Nyt kun istun kotona läppäri sylissä, nauttien kahden tunnin treenin jälkeisestä ihanan rauhallisesta ja rentoutuneesta olosta ja kirjoitellessani tätä, tunnen kerrankin eläväni viikonlopussa. Ihanaa, kun saan vain olla, katsoa televisiota. Hyvää ruokaa, kynttilöitä, lempiteetäni ja kiireettömyys. Päivän kappale on ehdottomasti Natasha Bedingfieldin Unwritten. Hyvää viikonloppua!
Nyt kun istun kotona läppäri sylissä, nauttien kahden tunnin treenin jälkeisestä ihanan rauhallisesta ja rentoutuneesta olosta ja kirjoitellessani tätä, tunnen kerrankin eläväni viikonlopussa. Ihanaa, kun saan vain olla, katsoa televisiota. Hyvää ruokaa, kynttilöitä, lempiteetäni ja kiireettömyys. Päivän kappale on ehdottomasti Natasha Bedingfieldin Unwritten. Hyvää viikonloppua!
