Muista ajatella itseäsi

Viime päivityksestä on vierähtäny kuukaus jos toinenkin, mutta paljon on tapahtunut välissä. Vähähelteinen kesä oli aika rankka, sillä työmääräni eivät vastanneet odotuksia ja rahahuolissani kotona sateella aloin musertua. Tuntui, että olen jossain elämäni risteyksessä, enkä tiedä mitä haluan. Kuin joku painava ilma olisi puskenut minua lattiaan. Parisuhteeni kärsi pahasti ja motivaationi moniin asioihin oli vaakalaudalla. Tunteeni kulkivat vuoristorataa, mutta uskalsin avata suutani enemmän. Sain apua ja maailmani avartui taas hiukan. Tärkein asia, jonka päätin, oli se, että lähden ensikeväänä espanjaan vaihtoon. No matter what it takes!

Kävin Imatralla kesällä muutamaan otteeseen näkemässä vanhoja rakkaita ystäviä ja sain kunnian tulla veljeni pojan kummiksi. Kerkesin myös Savonlinnaan moikkaamaan rakasta ystävääni, jota en enään paljoa näe. Oli tärkeää nähdä yläaste- ja lukioiän ystäviä, sillä sain hetkeksi taantua teiniksi ja nauraa täysillä. Mitä enemmän päiviä tulee lisää, sitä enemmän onnellisuutta arvostaa. Olen viimeaikoina pohtinut elämän isoja asioita, mitä tulevaisuuteeni tulee. Välillä on pitänyt pysähtyä ihan miettimään mikä on unohtunut. Oon unohtanut ajatella itseäni. Jotkut päätökset pitää tehdä itsekkäästi, sillä et voi olla aidosti onnellinen, jos et joskus ajattele vain itseäsi. Oon ollu siinä aina huono. Seitsämän lapsen perheessä muiden huomioinen on ollut välttämätöntä, joka näkyy muutenkin kiltissä luonteessani.

Espanjaan vaihtoon lähteminen on iso juttu. Siitä tulee varmasti vaikeinta hetkeen, sillä lähteminen tuo monia tunteita pintaan ja vaatii toimenpiteitä. Mutta olen päättänyt kestää kaiken mitä se vaatii, koska vaihdosta tulee elämäni yksi tärkeimpiä kokemuksia. Pakolla sain ängettyäni itseni viime tipassa maksulliselle espanjan kielen kurssille, sillä aion todella lähteä! Parin viikon päästä käyn baarimikkokoulutuksen, josta saattaa olla hyödyksi espanjaan!

Toinen juttu, jonka itsekkäänä päätin (vaikka rahatilanne haastaa)... Hupellus 2016 täältä tullaan!

Do what YOU want, not what everybody else want.

Haluisin aloittaa uuden blogin, taas kerran. Aloitin blogini joskus aikoja sitten, jonka jälkeen olen muutaman kerran poistanut kaikki merkinnät ja aloitanut uudestaan. Välillä tulee sellainen vaihe, kun pysähtyy katsomaan tarkemmin elämää tai ihan  jotain tekemistä ja haluaa aloittaa kaiken uudestaan. Itse haluan muokata blogin ulkoasun mieleiseksi, sillä olen kyllästynyt nykyiseen. Haluaisin myös uudet blogisivut, jollain uudella nimellä, mutta en mieti sitä nyt.

Tämä muuttamisen halu pätee moneen muuhunkin asiaan. Se, että haluan aloittaa bloggaamisen uudelleen, (ja tehdä sen tällä kertaa oikein) haluan vaihtaa työpaikkaa ja saada koulun käytyä, jotta pääsen miettimään, mitä seuraavaksi haluan opiskella. 

Olen tähän asti kuunnellut liikaa muiden mielipiteitä, jotka ovat vaikuttaneet jollain tapaa asioihini, kuten opiskeluun, asuinkuntaan,  työpaikkaan tai harrastuksiini. Uskoin sokeana muiden pessimistisiä mielipiteitä esimerkiksi liikunta-alan ammattilaisen huonosta työtilanteesta ja että sosionomin työ on perseestä. Jopa sen, että miten tietyt harrastukset eivät sovi imagooni. Hölmöä, tiedän. Mutta nyt sanoisi kuka mitä tahansa, teen valintoja kuuntelematta muita. Eihän tuotakaan "Vain sinun mielipiteilläsi on väliä" ole sanottu kuin miljoona kertaa monissa eri tilanteissa, mutta nyt vihdoin uskon, mitä se tarkoittaa.
Mitä aiempiin mielipiteisiin tulee, mielestäni urheilu ja terveys on nykypäivää ja kasvava ala, jossa kyllä oikealle tekijälle töitä riittää ja luonteeni puolesta minulla on hyvät lähtökohdat. Sosionomin työ on rankkaa sille, joka ei siihen sovi, eikä ymmärrä asioita. Minulle se olisi unelma auttaa ja lähteä tunteella mukaan. Olen aina halunnut olla heikompien puolella. 

Ja näin, minulla on mielipiteet, jotka johdattavat minut takaisin elämäni kartalle!

Voin ylpeänä kertoa, että aloitin jalkapallon, jota olen aina halunnut harrastaa, mutta en ole joistain typeristä tekosyistä viitsinyt aloittaa. Olenhan harrastanut pesäpalloa, lentopalloa, tanssia, sählyä ja vaikka mitä, niin onko nyt järkeä uutta lajia lähteä harrastamaan. Miksei olisi?  Jokaisen treenin jälkeen on ihan mahtava olo, semmoinen 'uudistunut' olo. 

Suosittelen kaikille uuden harrastuksen aloittamista, se ei vaadi mitään muuta kuin vähän heittäytymistä (ja ehkä uudet varusteet).

Lisäksi tilasin longboardin, jonka ostamista olen viivyttänyt vuoden, sillä jotkut kaverini eivät ymmärrä sellaista, enkä saisi välttämättä lonkkailukavereita. Mutta jos se saa minut innostumaan ja ulkoilemaan, ei muiden mielipiteillä ole taas yhtään mitään väliä. Kyllä se lonkka yksinkin kulkee.

Tsemppaavaa viikonloppua!

Kun ajatukset ovat jalkoja nopeammat

Kellot siirrettiin kesäaikaan ja viikonlopun pikkutunneille valvominen verotti maanantaista oloa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan edes kahvi ei vienyt väsymystäni, joka selittää sen, että minulla on aikaa kirjoittaa vihdoin blogiin. Tänään poikkeuksellisesti vietän koti-iltaa loskaisen takatalven tuoman masennuksen takia.

Elämäni on ollut koko alkuvuoden kiireistä, tai jos ollaan rehellisiä, niin koko opiskeluajan. En ole ehtinyt pysähtyä hetkeksi miettimään juuri mitään. Tajusin myös, etten ole pitänyt oikein ystäviinikään yhteyttä, keitä nään muutenkin harvemmin. Katsoin kalenterini tämän viikon aukeamaa ja mietin, mihin väliin sijoitan kuntosalin tai edes riittävät yöunet. Puhumattakaan mistään netflixin katselusta, joka olisi kiva bonus jatkuvan ajattelun vastapainoksi. Koulussani on käynnissä harjoittelu, joka vie aikaa myös koulun ulkopuolelta ja uusi työ omia haasteitaan. Myös pitkä bussimatka lyhentää päivän pituutta, koska aikaa joutuu järjestämään matkoihin ja riittäville unille.

Bussimatkoilla kouluun tai töihin, joka on muuten yleensä 25 km, heitän musiikit korville ja tuijotan ikkunasta ulos. Heitän mieleni vapaalle ja huomaan ensimmäisenä alkavani suunnitella elämääni. "Ensiviikolla oli yksi vapaa ilta töiden ja koulun jälkeen, enkä mee ees aikaisin kouluun, pitäisikö sillon kenties nähdä ystävää keskustassa... Vai pitäisinkö siivousillan, joka kuitenkin on ensiviikolla edessä?" 

Sellainen mie oon, elän tänään jo huomista päivää, kaikki narut käsissä. Välillä jatkuva suunnitteleminen, aikataulujen sovitteleminen töiden ja ystävien välillä, tuo paineita, sillä haluan kaiken menevän mahdollisimman helposti. Vaikka stressaankin helposti, uskon pohjimmissani kaiken järjestyvän, joka tekee minusta rennomman. Okei myönnän, että pyrin monesti täydellisyyteen ja kontrolloin jatkuvasti elämääni, mutta ilman sitä piirrettä, olisin elämässäni kusessa. Usein suunnittelen myös plan B:n, jolla vältän pettymisen ja pystyn taas tekemään jotain mielekästä kiireisessä elämässäni.

Osaan käyttää jokaisen ylimääräisen puolituntisen johonkin tärkeään.  Saatoin joskus huomata ärsyyntyväni, jos näin vaikka poikaystävän heittäytyvän sohvalle, vaikka miljoona hommaa saisi pienellä vaivalla tehtyä alta pois. Tuntui, että laiskuus vie kokonaan hyvän mielen palkinnon. Ja hyvä mieli tuntuu nykyään olevan monelle kultaakin arvokkaampi asia. Mutta nykyisin hyväksyn sen, että vain voin varmasti tietää, mikä minulle itselleni tuo hyvän fiiliksen. Ei kaikkia kiinnosta, onko sohvapöytä tavaroista ja pölyistä jatkuvasti siivottu, tiskinurkka tyhjä, tai peti pedattu. Mutta minulle se on tärkeää. 

On tilanteita, kun tuntuu etten saa mitään aikaiseksi ja voin olla ylpeä, että edes joka aamu jaksan pedata sen hemmetin sängyn. Ja siivota ne vaatteet lattialta.

Myös se, että pyrin onnellisuuteen, on vastoinkäymisten kautta opettanut paljon. Suunnitelmallisuus tuo paljon pettymyksiä, jotka kuuluvat monien muiden negatiivisten tunteiden kanssa elämään. Pettyminen voi viestittää, että asia oli minulle tärkeä, tai olin luottanut liikaa suunnitelmaani. Itseensä luottaminen on tärkeää, mutta se ei riitä, kun suunnitelmissa on muista riippuvia tekijöitä. 

Koko viime viikko on hyvä esimerkki suunnitelmien kariutumisesta. Lähes kaikki suunnitelmat vapaa-ajalleni peruuntuivat muiden toimesta, paitsi viikonloppuna järjestetty Hupellusmiitti. Silloin lähdin pitkästä aikaa viihteelle Helsingissä. Koska koko viikko oli ollut yhtä hemmettiä, nautin lauantaista senkin edestä. Pakko myöntää, että olin ansainnut ne suunnitelmien kariutumiset, sillä ilman niitä olisin saattanut väsyksissäni vaikka skipata koko lauantai-illan ja jättänyt samalla kivan illan väliin. Sainpahan muutaman extratunnin aikaa elämässäni rauhoittumiseen ja pitkälle suihkuhetkelle, kelpaa!

Kontrollifriikin hyvä muistisääntö suunnitelmien kaatumisessa on 1) luoda pirun hyvä backplan, joka korvaa ensimmäisen tai 2) laskea kymmeneen, purkaa olo urheiluun 3) hyväksyä tilanne ja miettiä sitten vaikka sitä parempaa huomista tai paras, eli 4) hyväksyä, että ei pysty itse vaikuttamaan tilanteeseen ja olla oikeastaan ajattelematta mitään. Avata se netflix ja lopettaa turha murehtiminen! 

Music, Rhythm, Move

Aloitin viime viikolla valinnaisen kurssin, johon tykästyin heti. Sain tehtäväksi kirjoittaa, mitä nämä kolme asiaa merkitsee minulle ja miten ne näyttäytyvät elämässäni. Ei mennyt pitkää, kun sain asiat mielestäni tekstin muotoon.

Olen pienestä pitäen ollut musikaalisen esiintymisen ystävä ja muistan, kun siskoni kanssa rakensimme esiintymislavan katsomoineen vilteistä perheellemme pihalle. Siskoni rakasti laulamista ja minä puolestani tanssimista ja näyttelemistä. Olimme noin 7-vuotiaita, kun suunnittelimme ja harjoittelimme esiintymistä 5-6 henkiselle yleisölle.

Tanssiharrastuksen aloitin alakouluikäisenä, kun jaksoin jo polkea yksin pitemmän matkan tanssiharkkoihin. Pianoa soitin 6-12 vuotiaana, jonka seurauksena aina musiikkia kuullessani auton radiosta leikin soittavani pianoa käyttäen reisiäni pianona. Teen sitä joskus edelleen, kun kuulen tarttuvan biisin.

Alakoulussa olin liikuntaluokalla ja teimme videon, johon teimme tanssikoreografian Whamin last christmasin tahtiin. Esitimme sen myöhemmin koulun joulujuhlassa ja halusin olla eturivissä ja keskellä. Kun kyseessä oli tanssi, halusin olla keskipisteenä. Ehkä tämän innoittamana myös voin selittää itselleni sen, miksi halusin keksiä koulun conwiin, eli bileisiin, tanssiesityksen, jonka esitimme koko koululle. Saimme jopa savukoneet mukaan esitykseen! Se oli lapsuuteni huippuhetki, sillä olin itse valinnut kappaleen ja tehnyt siihen tanssin, jonka opetin muille. Musiikki, rytmi ja liike merkitsi minulle taitoa, josta pystyin olemaan ylpeä.

11-vuotiaana tutustuin poikaan, joka omisti rummut. Hän opetti minua useita kertoja soittamaan rummuilla, jopa niin hyvin, että musiikinopettaja antoi minulle yläkoulussa 10 rumpukokeesta. Pysyn helposti rytmissä, eikä musiikissa ollut ongelmaa pysyä mukana. Niin soittaessa tai liikkuessa, vaikka uutta olisikin. Yläkoulussa valitsin musiikin ja liikunnan valinnaisiksi, sillä molemmat olivat lähellä sydäntäni. Olen aina ollut luova ihminen, jonka toteuttamisesta saan itselleni mahtavan fiiliksen.

Yläkoululaisena pelasin lentopalloa samaan aikaan, kun harrastin nykytanssia. Tanssi oli aikaa, jossa sai ajatukset muualle ja keskittyä itseensä. Tanssiessa oli parasta antaa mennä, sillä siinä koko vartalolla yhtyi musiikkiin. Itsetuntoni kasvoi tanssin avulla hurjasti. Kotona omalla ajallani keksin koreografeja, aivan kuten lapsena. Kukaan ei vain ikinä nähneet tanssimistani. Valitsin usein lempikappaleeni ja käsittelin tunteeni tanssimalla. Jos olin suuttunut, turhautunut, masentunut, tanssin aina negatiiviset tunteet pois. 

Olen hyvin positiivinen ja energinen ihminen, joten joka ainoan kerran, kun tunnen surullisia tunteita, haluan tanssia tai jumpata. Saan rytmisestä liikkeestä energiaa. Rakastan haastavia koreografeja, joiden oppimisen jälkeen oloni on energinen ja voimakkaampi. Yläkouluaika oli myös henkilökohtaisesti minulle rankkaa, koska koin rankkoja hetkiä. Muutin 6-vuotiaana Helsingistä Imatralle, joka toi omia haasteita sopeutumiseen. Perheasiani menivät uusiksi. Käsittelin tunteeni liikkumisen kautta.

Harrastin 15-vuotiaana myös teatteria, jossa keksimme pienesitykset jokaisen harjoituksen päätteeksi. Harkat kestivät tunteja, jonka alussa tanssimme lämmittelyksi, leikimme ja teimme improja. Käytimme paljon musiikkia fiiliksen luomiseksi ja oman kehon muuttamiseksi instrumentiksi.

Muutin pois kotoa, kun olin täyttämässä vasta 16 vuotta. Kiinnostuin taidelukiosta Savonlinnassa, jossa pääsisin hyödyntämään luovuuttani. Lukion alettua tajusin, että oli olemassa oopperamusiikki-linja, mutta en halunnut vaihtaa kuvataidepuolelta enää sinne. Tanssiakaan en osannut lähteä Savonlinnassa harrastamaan, mutta kävin muutaman kerran viikossa zumbaamassa. Syksyn pimenevinä päivinä ja ylioppilaskokeisiin lukiessa oli parasta välillä mennä tunnille ja tanssia itselleen energisempi olo. Vaikka sadepilvet taivaalla möllöttivät, en kiinnittänyt niihin tunnin jälkeen huomiota.

Wanhojen tansseissa pääsin hyödyntämään jälleen esiintymisinnokkuuttani. Yhdessä ystäväni kanssa suunnittelimme lopputanssin, jonka vedämme yleisölle. Niimpä kehitimme yhden kappaleen pituisen esityksen, jonka opetimme ensin ryhmällemme wanhoissa tanssimme eturivissä kavereiden tueksi.

Musiikki, liikkuminen ja rytmi yhdessä ovat mielestäni ihmiselle tärkeitä asioita. Niiden avulla itsensä ilmaiseminen ja arjesta selviytyminen ovat helpompaa. Myös kaltaisiaan ihmisiä voi löytää musiikin ja liikkeen avulla. Muutama hyvä ystäväni on tutustunut minuun yhteisen tekemisen kautta ja samojen innostuksien kautta. Minusta on ihanaa nähdä, kun joku voi antautua musiikille ja liikkua, kuin ketään ei näkisi. Rytmi on asia, jolla voi ilmaista eri nopeudella olotilasta ja siitä eroon pääsemisestä. Nopealla rytmillä saa energiaa ja ikävät asiat pois, hitaalla levollisuutta ja turvallisuuden tunnetta. Musiikilla saa kuuloaistin aktivoitumaan niin, että se torjuu muita aisteja, jotka aistivat jotain negatiivista. Liikkuminen on parasta ilmaisutapaa. Sillä voi sanattomasti puhua.

Halusin liikunnanohjaajaksi, mutta uskoin liikaa mitä muut sanoivat työttömyydestä. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että omia vaistojaan ja halujaan kannattaa kuunnella. Haluan edelleen tämän koulun jälkeen opiskella liikunnanohjaajan koulutuksen. Olen miettinyt vaihtoehtona jotain ryhmäliikunnanohjaajan kurssia, mistä pääsee kuntosalille suoraan ohjaamaan, tai sitten ammattiopistotasoisen. Halusin pitkään myös fysioterapeutiksi, jonka työssä voisin ohjata jumppia ja vetää ryhmiä, mutta pääsin jalkaterapeutiksi. Voisin yhdistää hyvin ammattini, tai tehdä kahta työtä. Kaksi läheistä ystävääni opiskelee nyt liikunnanohjaajaksi ja olen huomannut, kuinka iloinen heidän puolestaan olen, kun opiskelevat sellaista alaa. Olen myös huomannut, miten kaihoisaksi se oloni saa, sillä haluaisin heidän paikalleen. Vuosi sitten hain metropolian ryhmäliikuntakoulutukseen, mutta sain samana kuukautena töitä ja arkeni oli liian kiireistä, jonka takia jouduin jättämään koulutuksen pois. Jos sama koulutus alkaa syksyllä taas, aion osallistua!

I want to achieve my goals

Alppihupellus 2015

Pitäiskö lähtee..?

Oli lähellä etten alkanut voimaan pahoin kun mietin, että voinko käyttää rahani hupellukseen ja lähteä uuden vuoden jälkeen reissaamaan, kun vaihtoehtona olisi voinut olla etelänmatka ja rentoutuminen poikaystävän kanssa. Turhautumisen ottaessa valtaa minusta tein viisaan päätöksen ja puhuin hupelluksen matkanjohtajan Hannan kanssa, joka sanoi viisaat sanat, vaikka ehkä ympäripyöreiltä voivat kuulostaakkin

"Yksi asia on tärkeintä elämässäsi, seuraa aina sydäntäsi. Muuten ei tuu mitään"

Jep. Sydän halus alpeille ja oon aina halunnu mukaa hupeltamaan. Vuosi sitten lähdönmaku suussa nuolaisin ennen kuin tipahti, sillä sovittiin kaverin kanssa lähtemisestä, mutta viimetipalla hän ilmoitti, että sai työpaikan ja rahat olivat tiukilla. Emme lähteneet reissuun ja olin liian harmissani lähteäkseni yksin, joten käytin rahat hiihtolomalla äkkilähtöön. Tänä vuonna en houkutellut ketään mukaan, sillä päätin että lähen yksin. Luotto itseeni on joskus ollut kortilla, mutta yllätyin, kun matka oli varattu. JES!!

Lähtöpäivää ennen kävin messilässä laskemassa, sillä halusin testata juuri vahatun burtonin. Vahaamisesta oli hyötyä, sillä lautani laski paremmin, mitä uskalsin odottaa. Vahaa siis lautasi ja teroita kantit, sillä alpeilla saa joskus ottaa vauhtia pitkiin tasanteisin ja siirtymäkohtiin, ja jyrkät rinteet saattavat olla todella jäisiä.  Hain messilästä kuitenkin vähän tuntumaa laskuun. Sitä ei olisi tarvittu, sittä monetkaan eivät olleet vielä aloittaneet laskukauttaan, ja se tuntuma tulee hyvin pian.

Time to go

Lähtöpäivänä jännitti paljon. Pakkasin tavarani: salikassi ja tyyny bussiin, lautakassi, jossa olivat kaikki laskutavarat, sekä matkalaukku, joka meni bussin ruumaan alpeillepääsyyn asti. Otin taxin olympiastadionille, jossa bussit odottelivat. Ihmisiä paljon siellä täällä, juttelemassa keskenään ja tutustumassa toisiinsa. 
Kiipesin viemään tavarani bussin etuosaan, joka oli tarkoitettu vähän rauhallisemmaksi, kuin takaosa bussista. Istuin matkanjohtajan Hannan viereen. Bussimatkalla juttelin aluksi muutaman tutun kanssa, jotka sattumalta istuivat takanani, mutta sitten juttelin myös muille bussimatkaajilleni. Kaikki olivat mukavia, tosin osa oli jo ottanu tukevat uudestavuodesta ja juoneet itsensä mukaviksi.

Bussilla menimme turun terminaaliin, jossa odottelimme laivaanpääsyä. Hyttikaverit jaettiin randomilla. Turussa vietin aikaani odotellessa hupeltajien kanssa, jotka olivat helposti lähestyttäviä ja rentoja, kuten hupeltajat aina ovat. Monia ensikertalaisia oli matkassa. 

Laivaan päästyäni moikkasin hyttitovereitani, sosionomiopiskelijoita. Tulin tyttöjen kanssa välittömästi juttuun ja illan edetessä päätimme, että menen heidän kanssa samaan huoneeseen Alpeilla. Juhlimme vähän alppihupen alkua laivalla, kunnes aamulla keräsimme itsemme busseihin. piinallinen bussimatka 30 tuntia voi alkaa...

Bussimatka sujui mukavasti, vaikka pitkä olikin. Tutustuin heti mukaviin ihmisiin ja vietin suuren osan matkasta joidenkin toisten istumapaikoilla. Välillä tein tuttavuutta tyynyni kanssa, kun alkoi väsyttää. Matkajuomana toimi alkoholi, joka auttoi bussimatkan viihtyvyyteen ja myös unensaantiin. Ruotsin läpi, lautalla tanskaan ja saksaan, jonka jälkeen sveitsi ja ranska.

La Plagne, Alpes

PERILLÄ! Kiitos, vihdoin.... Huoneet saatuamme kävimme ruokakaupassa ja ostimme muutaman päivän tarpeet. Meillä oli makkari, wc, suihku ja keittiö, jossa sovimme tekevämme yhdessä ruoat. Illalla kokoonnuimme yhdessä baariin, jonka jälkeen yksi toisensa jälkeen sammui sänkyyn valmistautumaan seuraavaan päivään, ensimmäiseen laskupäivään.

Alue oli ihana, ihan sama minne katsoit, näit vain vuoria ja sinistä taivasta. Ihanat lämminhenkiset laaksot ja niiden kauniisti koristellut kaupat houkuttelivat tutustumaan. Täällä viihtyy kuka vain ja maisemia katsoessa mieli lepää. 

Skiday 1 Mikä tää lumimyrsky on? Kiivettiin laaksosta ylöspäin gondolihissillä ja ylhäällä kaikki miettivät minne pitäis lähtee, kun joka suunnassa näkyy valkoista. Näkyvyys oli noin 3 metriä eteenpäin. Ei vakuuta ekan päivän alppilaskijaa, mutta elämässä ei voi aina valita. Lähin rinteeseen naapurihuoneen poikien kanssa, sillä tiesin heidät jo ennestään. Huonekaverini olivat vähän kokemattomampia ja halusivat harjoittelemaan ekana päivänään. Sääntö numero yks, älä lähde rinteeseen yksin. Sääntö numero kaks, voi laskea kenen tahansa hupeltajan kanssa, kaikki haluavat pitää hauskaa ja saada uusia kavereita.
Niin meillekin kävi, kun joukkoomme ilmestyi muutama laskija lisää. Yhteensä 5 tyttöä liittyi laskujoukkoomme, kun halusin poikavoittoiseen laskuporukkaan tyttöjen vertaistukea. Sain tasoisiani lautailijoita matkaan, joka teki päivästä hauskemman. Lensin nimittäin ensimmäisessä rinteessä ulos pää eeltä, ja upposin metriin. Laskin puomin väärälle puolelle. Muistakaa sääntö numero yksi, sillä laskukaverini auttoi minut ylös. Sääntö numero kolme, käytä kypärää. Jos et omista, osta. Huh onneks laitoin ekaa kertaa vapaaehtoisesti tänne kypärän päähän!

Skiday 2 Kirkas taivas ja sää kuin tilauksesta -1! Alppien vuorien välissä ei myöskään tuule, joten sää oli täydellisempi kuin täydellinen. Voiks sellaista olla? No laskupäivä oli ainakin huikee. Kohteenamme oli tänään kartan toinen puoli ja korkein kohta. Laskimme 7 tuntia sinä päivänä, kun laskettiin kohteeseen ja takaisin. Pidimme reilun tunnin tauon skibarissa, jossa oli aurinkoinen terassi aurinkotuoleineen. Pojat innostuivat litran tuopeista. Tuona päivänä myös laskuporukkamme kasvoi jälleen, meitä taisi olla 18 laskijaa? Tosin noin iso porukka toi ongelmia laskunopeuteen, koska aina joku jäi vähän jälkeen. Kokeilimme vähän offareitakin, mutta lähellä rinteitä. 

Illalla pukeuduimme rantateemaan ja leit kaulassa lähdettiin baariin. Bileet tosin siirtyivät aika ajoissa jo huoneisiin, sillä baari kävi ahtaaksi. Huoneissa on aina parhaat bileet, niissä tanssitaan pöydillä.

Skiday 3 Tänä aamuna päätäni vaivasi päänsärky, joka ei tainnut johtua migreenistä. Herääminen tuotti tuskaa, mutta hetken parveekkeen ovella auringossa huilattuani aloin pukemaan laskuvaatteita. Naapurin pojat huomasivat meidät ja istuivat seuraksi. Oli musiikkia ja punaviiniä. Pääsin mäkeen vasta klo 14, "kontulan"poikien kanssa. En tiedä kuka nimen keksi, mutta sen tiesi kaikkia, vaikka kukaan ei tainnut siellä edes asua, Etsittiin parkki, jossa järkättiin reilikisat. Suurin osa osallistujista, eli kontulan jätkät, olivat liian humalassa päästäkseen kilpailuun asti. Niimpä menimme tyylikkäästi myöhässä. Kokeilin parkkia, joka oli hyvä aloittelijoillekin. (Viime parkkijaksosta on jo 2 vuotta). Sain kehuja laskuista, mutta se ei nostanut luottamusta omaa parkkilaskuani kohtaan. Enskerran sit! Illalla otin suht iisisti. Naapurin pojat vastapäätä olivat tehneet hampurilaisia meille, sillä heitettiin puoliläpällä neljän tähden illallisista. Pöytään kattaus ja viinitarjoilu oli aika söpöä heiltä. Lupasimme tehdä seuraavat safkat!

Skiday 4  Tsiisus mikä herätys! 7 jälkeen huoneeseen eksyi matkanjohtaja ja hupeltaja boomboxin kanssa. Heräsin kaljapullon kylmään tunteeseen huulillani ja bassoon. Viesti oli selvä, nyt ylös ja ulos. Vanhoja ja uusia hupeltajia kerättiin kasaan ja lähdettiin laskemaan toisen laakson suuntaan. Puolimatkassa minulle tuttu laskuporukka laski ohi ja liityttiin Minkan kanssa heidän seuraan. Tunnin kaljatauko aurinkotuoleilla oli jälleen paikallaan. En tajuu miten toi aurinko paistaa vaan koko ajan! Olimme tehneet taas patongit mukaan. Näillä reissuilla snickers taskussa oli välttämätön. 
Rinteet alkoivat kyllä olla jo vähälumisia ja sulia osittain, mutta toisessa laaksossa lunta riitti enemmän kuin omassa.
Illalla oli hupelluksen 10.vuotis bileet ja teemana oli metsä. Kolme asuvaihtoehtoani olivat kaikki hukassa, joten heitin lenkkikamat niskaan ja leikin metsään eksynyttä lenkkeilijää.

Skiday 5 Päähän koskee taas, mutta lähettiin 10 rinteisiin. Kokeiltiin jotain alarinnettä, joka oli selkeesti virhe. Lunta oli niukasti ja jengiä sitäkin vähemmän. Reitti oli kokemus, sillä se mutkitteli ja piti väistellä jääkohtia sekä nurmikkoa. Alarinteessä löydettiin kiva pieni ravintola, jossa söin kinkkuomeletin. Saimme myös vähän nettiä puhelimiin, joka oli vähissä tällä reissulla. Onnekseni sain kahdet työvuorot napsittua heti reissun jälkeen. Päivän päätteeks vein laudan paikalliseen interpsortiin vahattavksi ja teroitettavaksi. Maksoi vaan 15 euroa! Tänä päivänä järkättiin rinnebaari meidän huoneen "partsille", mutta onnistuin myöhästymään sieltä. Shottikisat ja vaikka mitä, tarvii siis mennä ensvuonna alpeille, että pääsen osallistuu!

Skiday 6 Last skiday ja sää oli jälleen huono. Lunta satoi ja näkyvyys oli huono. Laskimme tuttuja maisemia. Rinteessä oli kiviä ja tuntuu, että tuhosin lautani lopullisesti. Teki mieli päästää kyynel, kun kivi raapaisi skraadun jalkojen alla. Laskut saivat jäädä lyhyemmäksi, sillä hermo meinas mennä rinteissä.
Yöllä viimeine apreski ja törmäsin laumaan ranskalaisia laskijoita. Tämä ilta oli varmaan reissusta kostein, mutta se sai ollakin, sillä seuraavana päivänä ei tarvittu laskea, vaan istua paikallaan. 

Home.

05:30 lähtö kotiin... En muista milloin olis ollut noin vaikee päästä bussiin ajoissa ja kaikkien tavaroiden kanssa. Paniikissa tyhjensimme jääkaappia ja otimme syliin loput tavarat, jotka oli jätetty bussimatkaa varten. Bussi lähti, ja nukahdin välittömästi.

Bussimatka sujui hyvin. Tuntui ehkä jopa nopeammalta kuin menomatkalla, mutta hauskaa oli. Saksassa oli törkeen lämmin, +17! McDonald's pelasti oloni. 
Viimeinen risteily tukholmasta turkuun. Hiljasta piteli, olikohan jengi jo nukahtanu hytteihin. Olin säästellyt energiaa selkeesti viimeisille illoille, koska olin ihan fiiliksissä viimeisenä yönä. Tosin aamulla tajusin jättäneeni kenkäni laivaan. En lähtenyt suinkaan ilman kenkiä, vaan jalassani olivat risaiset tennarit, joissa oli reitä kantapäissä. Hyvä minä hyvä...

Huikee reissu. Ensvuonna uusiks!
Kouluun paluu oli rankin vaihe. Koulussa kaverit tosin ilmoittivat lähtevänsä mukaani ensi vuonna. :)