kadonneen hyvän olon metsästys

En voi väittää et viime aikoina olis ollu vaan kivaa. On ollut kivaa ja kivoja juttuja, mut on ollu harvinaisen vaikeetakin. En yleensä osaa ilmaista itteeni ehkä oikein, enkä oo osannu näyttää että on vaikeeta, koska en haluu vaivata muita sillä. Joskus tuntuu että purkaudun asioista väärillä hetkillä, vaikka silloin, kun muillakin on ongelmia. Halvin terapeutti on mielestäni joko kirjoittaa siitä, tai purkaa se lenkkipolulla tai salilla. 

Oon huomannu, että kun on menossa "kiva viikko" -vaihe, kämppäni on tuhon oma, ihan niinkuin joku pyörremyrsky olis käyny kylässä. Mutta silloin kun tuntuu etten jaksa peitellä pahaa oloa, puran sen siivoamalla ja järjestelemällä kotiani ja asioitani, ja viihdyn kuntosalilla paremmin kuin kotonani.

Kertomatta enempää huolistani, haluan korostaa yrittämisen merkitystä. Jos menee huonosti, eikä mikään tunnu kiinnostavan, niin pliis yrittäkää. Ihmeitä tapahtuu kun niitä vähiten odottaa. Ikinä ei pidä luopua toiveistaan. Olen joutunut kahdessa läheiseni mieltä painavassa asiassa sanomaan saman asian: pohjalla pitää käydä, jotta osaa arvostaa elämän pienimpiäkin asioita. Kellään ei ole aina vain helppoa. Ilman että käy pohjalla, ei voi tietää miten huonosti asiat voivat oikeasti olla. 

Olen kokenut elämäni aikana suuria menetyksiä,  joutunut taistelemaan ja sopeutumaan vaikka mihin, mutta aina selvinnyt niistä. Olen menettänyt taivaaseen muutaman todella läheisen ihmisen, olen joutunut muuttamaan kodistani olosuhteista johtuen jopa kaksi kertaa, olen joutunut aloittamaan lähes puhtaalta pöydältä ja tutkimaan itseäni peilistä monta kertaa. Ilman näitä menetyksiä, en olisi yhtä vahva ja jaksaisi tsempata muita. 

Arvet, ne henkiset, kertovat elämästä. Arvet opettaa. Kaikella on tarkoitus, omnia causa fiunt.