maanantaitarinoita

maanantaitarinoita

2. helmikuuta 2014

Täydellisen päivän reseptiin kuuluu aamukahvi ja pieni reippailu

Olin taas jälleen kerran siirtänyt siivouspäivää myöhemmäksi, kunnes eteen tuli se perinteinen lauantaiaamu, kun heräsin reippailun fiilikseen.

Aamuihmisenä kuulun siihen porukkaan, joiden täytyy saada heti aamupäivällä jotain järkevää aikaan, tai koko päivä menee piloille. Yleensä aloitan päiväni urheilemalla, siivoamalla, näkemällä ystäviä tai opiskelemalla. Lähes koskaan aamuuni ei sisälly television katselua, ellen ole kylässä jossain, sillä en viihdy paikoillani. 


Niimpä lauantaina ensimmäisenä aamutoimena pomppasin ylös, vedin uggit jalkaan ja painelin pihalle. Lunta oli satanut 20 senttiä, joten pääsin harjoittamaan kaninloikkeja viereiseen pyykkituvan omaavaan kerrostaloon. Hienoa, kerkeän pesemään koneellisen ennen imatralle vievään junaan hyppäämistä!

Seuraavaksi tarvottuani takaisin kämpälleni, revin petivaatteet sängystä ja tuuletan ne parvekkeella. Vaihdettuani lakanat ja avattuani parvekkeen oven innostuin tuulettamaan myös koko soluasunnon. Tästä tuuletusideasta keksin vielä imuroida koko huushollin, sillä vanha ja halpa kaverilta saatu imurini puskee järkyttävää hajua ulos, jonka vuoksi sitä ei viitsi edes käyttää ilman ikkunan avaamista...

Koska olin jo niin hyvällä vauhdilla siivonnut, päätin vielä vihdoin ja viimein ottaa lattialuutun käyttöön. Milloinkohan viimeeksi olen sitäkin käyttänyt?

Naapurini Henkka tuli kahville, joten aamupäivään sisältyi vähän sosialistumistakin. Siinä kahveja nauttiessa kerkesin hyvin tiskaamaankin ja hakemaan pyykit kuivumaan. Seuraavaksi kun olin käynyt suihkussa, otin junan pasilan kautta imatralle. Nyt on aika saada to do listalta myös imatralla käynti, kun olin kerrankin järkännyt vapaan viikonlopun.

Imatralla sunnuntaiaamuni alkoi myös hyvin perinteikkäästi. Kympiltä ylös, lehti ja aamukahvi eteen ja raikas aamiainen. Istuttuani pöydän äärellä puolituntia, kerkesin jo tuntemaan itseni toimettomaksi, joten lupauduin kolaamaan pihamme lumet. Huh että sai olla hermoja raastavaa puuhaa! Palkitsin itseni aamusaunalla. Päivään sisältyi myös hiustenvärjäystä parhaan ystävän toimesta ja kahvittelua. I love it!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti