harrastusta etsimässä

December

Näin viime yönä unta, että menin tanssitreeneihin. Olin aikeissa mennä ensin säbätreeneihin, jonka bongasin nimenhuutosivuilta, mutta sitten päädyin streetdancen tunnille. Kaksituntisen tanssitreenin jälkeen olin intoa täynnä ja tunsin löytäneeni sen juttuni. Tanssi sujui kuin luonnostaan ja itsetunto oli huipussaan... Kunnes heräsin uuteen aamuun. Aamuun, jona olin päättänyt lähteä katsomaan säbätreenit.

Pelonsekavin ja jännittynein fiiliksin suuntasin julkisilla kohti treenejä, vaikka olin empinyt kaksi tuntia menoa. Olen sanonut monesti, että empiminen ei ole hyvä merkki tulevasta. Olen myös sanonut, että vaistoihin pitää luottaa. Mutta päätin lähteä, sillä olin miettinyt asiaa jo jonkun aikaa ja saanut myös tutulta mailan lainaan. Ei voi tietää jos ei kokeile! Niimpä lopputuloksena oli sitä mitä vähän odotinkin, taso oli liian korkea minulle, joka haluaa harrastaa ja pitää myös vähän hauskaa. Muut olivat harrastaneet jo vuosia, joka näkyi. Heidän motivaationsa oli huipussa ja he ottivat pelin tosissaan. Ikävä kyllä tästä joukkueesta ei löytynyt minulle paikkaa, mutta tulipahan hiki! Pääsi tekemään vähän jotain erilaista. Ei siinä, etten viihtyisi joukkueessa, mutta treeneissä tuli omituinen fiilis. Sellainen, että en kuulu tähän porukkaan. Seuraavaksi käyn katsastamassa lentopallotreenit, mikäli löydän sopivan.

Onneksi pääkaupunkiseudulla ei ole vaihtoehdot vähissä!

after training

Starbucks frappucino mocha 

oloasu stadiumista alle 50€ !

ja sitten sunnuntaina menin taas perinteiseen tapaan serkkujeni iloksi yövisiitille...

appreciate

throwback last weekend

Syyslomaa odotettiinkin. Sovittiin Inkan ja Nooran kanssa minun Savonlinnaan tulosta, enkä malttanut odottaa lähtöpäivän koittamista. Mikä ikävä näitä naisia olikaan ollut, kun olimme viimeeksi elokuun lopulla nähneet! Tai ylipäätään pienenmmän kaupungin meininkiä. 

Kimppayövyimme Nooran yksiössä sohvilla ja vietimme kaiken ajan yhdessä. Lomaan kuului niin juorujen päivittelyä, rentoutumista television ääressä herkkujen kera, lauantainen runsas brunssi, käppäilyä, kahvittelua, jääkiekkomatsia sekä vähän vihreää boolia. Palasin tällä viikolla Savonlinnan reissulta, ja tein pienen katsauksen itseeni.

girls out Savonlinna

Girl's night, saturday brunch, first snow, bowling and best friends

Taas jotain mistä ottaa opiksi.

Päädyt tilanteeseen, jossa joudut valitsemaan kahden vaikean päätöksen väliltä ja sanot kyllä, vaikka mielesi haluaisi vastata ei. Et usko olevasi vielä valmis vastaamaan myöntäväsi, mutta sinun on pakko, sillä olet saattanut itsesi asemaan, jossa vastaus ei on lähes mahdoton.

Käytännössä päädyt tilanteeseen, jossa hermosi ovat äärimmäisen koetuksella, sillä suurin osa ajasta on yhtä tukan repimistä päästä. Pienet arvostetut hetket saavat itsesi vielä jaksamaan. Lopulta tajuat sen olevan mahdotonta ja päätät luovuttaa. Vannot, että tästä opitaan, etkä anna saman toistua. Kuulostaako tutulta? 

Kuinka ollakkaan, jo vuoden päästä löydät itsesi samantapaisesta elämäntilanteesta jälleen miettimässä, mihin tässä ollaan tultu. Yrität kyllä uskotella, että kokeillaan nyt eikä tässä mitään sen vakavempaa tilannetta pääse syntymään, mutta kahden vuoden jälkeen mietit, mikset voinut heti alussa vain pysyä tiukkana ja lopettaa leikkiä kesken. Se ken leikkiin ryhtyy, sen myös kestäkööt. Ja kestihän se; kaksi vuotta harvinaisen kuoppaisessa hiekkalaatikossa. Tule hyvä kakku? 

No ei tullut taaskaan hyvä kakku, johan sitä kerran ajateltiin, että nyt saa riittää. Elämä oli yhtä hullunmyllyä ja anteeksipyytelyjen tulvaa lahjojen ympäröimänä. Mutta kun haluan tekoja, enkä sanoja.  "Kyllä kaikki vielä muuttuu ja lupaan muuttaa itseni." Fraasi tuli jo korvista ulos. En uskonut ja tiesin etten tule uskomaan, mutta olin jumissa elämäntilanteessani. Onneksi kypsyin totaalisesti kaikkeen ja sain mahdollisuuden muuttaa asioita. Päätin toimia. Minä aion lähteä ja jättää kaiken taakseni.

Ainakin melkein. Lähdin kyllä ja mitä positiivisia yllätyksiä matkalleni sattuikin. Silti mielenkiinnosta kurkkasin taaksepäin, millaista elämäni voisi olla. Mutta turhaan, mitään taaksejätetystä ei kannata säilyttää, ellei sitä oikeasti halua tulevaisuudessaan olevan. Ei edes leikillä. Se mikä taakse jää, on sille jokin syy.

Fiksumpana virheen kerran toistaneena uskon, että ihmisen täytyy oppia virheistään,.. joskin ikävä kyllä kantapään kautta.

Nyt kun istun kotona läppäri sylissä, nauttien kahden tunnin treenin jälkeisestä ihanan rauhallisesta ja rentoutuneesta olosta ja kirjoitellessani tätä, tunnen kerrankin eläväni viikonlopussa. Ihanaa, kun saan vain olla, katsoa televisiota. Hyvää ruokaa, kynttilöitä, lempiteetäni ja kiireettömyys. Päivän kappale on ehdottomasti Natasha Bedingfieldin Unwritten. Hyvää viikonloppua!